Lukukoiraohjaaja Outi Korpinen - "Rommi on herkkupalkkioiden ja lukemisen suhteen kaikkiruokainen"

Vapaaehtoistyötä tekevä lukukoira Rommi kävi omistajansa Outi Korpisen kanssa Radio Voiman studiossa vierailulla. Rommilla on tiistaina 11.2. tiedossa työpäivä Lahden pääkirjastossa, jonne voi kuka tahansa varata 15-minuuttisen lukuhetken Rommin kanssa. Eurasier-rotuinen Rommi on omistajansa mukaan sekä herkkupalkkioiden että lukemisen suhteen kaikkiruokainen.
- Jännitys ja runotkin käyvät, hymyili Korpinen.

Korpinen kertoi, että ensimmäinen lukuhetki lukukoiran kanssa saattaa jännittää lasta kovasti.
- Siinähän ei ole yleensä vanhempaakaan mukana, vaan se on kolmen kopla – lapsi, koira ja koiran omistaja, eli lukukoiraohjaaja. Äänen lukeminen on aina herkkä tilanne. Niin se on aikuisellekin. Sydän hakkaa tiiviimmin, kun luemme ääneen. Kun jännityksestä pääsee yli, nousee koiran rooli ja merkitys. Kun koira on tilanteessa seurana, voi se tehdä ikävästä asiasta vähemmän ikävän tai jopa mukavan. Se perustuu kontaktiin, joka lapsella on koiran kanssa.

Joskus Rommia saattaa käydä hieman väsyttämään lukuhetken lomassa.
- Voi tulla ihan sama reaktio kuin ihmisillä. Kun kuuntele satuja, niin voi alkaa nukuttamaan. Se on refleksi, mikä toimii nähtävästi eläimilläkin, Korpinen kuvaili nauraen.

Korpisella on kokemusta lukukoiratoiminnan lisäksi kaverikoiratoiminnasta ja hänen mukaansa toimintaan saattavat sopia myös rodut, joista ei aluksi ehkä uskoisi, että ne sopisivat kaverikoiriksi.
- On ollut ihana huomata, että joka rodusta löytyy yksilöitä, jotka soveltuvat kaverikoiratoimintaan loistavasti. Se ei ole rotujuttu, vaan se on yksilöjuttu, huomautti Korpinen.

Kennelliiton lukukoira Rommi Lahden pääkirjaston lasten alueella ti 11.2.2020 klo 17.30-19.
Lukuhetki kestää noin 15 minuuttia.
Varaa aika lukukoiratapaamiseen lasten- ja nuorten asiakaspalvelusta tai puhelimitse 044 018 7106.
Kevään muut lukukoirapäivät Lahden pääkirjastolla: 5.3., 2.4, ja 7.5.


Audio icon Lataa podcast (40.98 MB)

#radiovoima