Lahtelainen ministeri Ville Skinnari: ”Tuloksia pitää tulla”

ministeri ville skinnari

 

Lahtelainen Ville Skinnari (sd.) sai torstaina kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerin salkun. Skinnari vieraili Radio Voiman aamussa toisena ministeripäivänään. Ensimmäinen ilta ministerinä oli mennyt Ulkoministeriössä.

– Hallitusohjelmassa on kovat tavoitteet ja meillä pitää olla kovat tavoitteet. Suomen koolla ei voi kilpailla, mutta on paljon muita asioita, joilla voidaan kilpailla. Mahdollisuuksia ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ja matkailu.

Skinnarin mukaan ilmastonmuutoksen torjunta on myös Lahden kaltaisella kaupungille iso mahdollisuus.

– Tapaan heti ensi viikolla lahtelaisia toimijoita vientiin ja ulkomaankauppaan liittyen.

Onko ministerinpestissä kotikaupungilla merkitystä?

Skinnarin mukaan ministerin kotikaupungilla on väliä.

– Totta kai sillä on merkitystä, mistä ministeri tulee. Lahdessa on kotini. Jokaisella pitää olla koti. Olen täällä asunut lapsuuteni, käynyt kouluni, armeijan ja pelannut jääkiekkoa Isku Areenassa.

Ville Skinnari on demariministeri toisessa polvessa. Haastattelussa hän muistelee myös hetkeä, kun hänen isänsä Jouko Skinnari soitti Ville Skinnarille Japaniin ja kertoi ministerivalinnastaan.

Audio icon Lataa podcast (27.5 MB)