Ilpo Kaikkonen julkaisi kahden vuoden tauon jälkeen uuden biisin, Tuhat tarinaa kertoo Nastolan Aurinkolinnasta

Lahtelainen muusikko Ilpo Kaikkonen julkaisi perjantaina kahden vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia.

Laulun aiheena on Lahden Nastolan vaikuttava jugendrakennus Aurinkolinna. Aurinkolinna on alun perin rakennettu lasten tuberkuloosiparantolaksi 1920-luvulla. Sen jälkeen linna on toiminut värikkään historiansa aikana mm. sotasairaalana ja pakolaiskeskuksena.

Uutuussingle Tuhat tarinaa edustaa musiikillisesti tummaa kantrihenkistä iskelmäpopia. Kaikkosen kolmas pitkäsoitto julkaistaan ensi vuonna.

– Vältän turhaa kikkailua. Kantrihenkisyys tulee akustisista soittimista ja siitä, että lauluni ovat tarinallisia.

Kaikkosen terveyshuolet ovat viivästyttäneet uuden materiaalin kirjoittamista ja julkaisua. Keväällä 2019 äkillinen kasvohalvaus vei miehen työkyvyn lähes kokonaan pitkäksi aikaa.

– Oli tosi pysäyttävä juttu henkisesti ja fyysisesti. Diagnoosini mukaan kasvohalvaukseni johtui luultavasti aktivoituneesta vesirokkoviruksesta. Oli rankkaa, kun toipumisesta ei ollut mitään takeita tai aikataulua. Nyt on kaikki hyvin, jotain pieniä oireita jäi, mutta ei onneksi mitään sellaista joka vaikuttaisi tekemisiini.

Kuuntele Ilpo Kaikkosen haastattelu, josta selviää, miten äkillinen kasvohalvaus vaikutti miehen elämänasenteeseen ja tekemisiin.

Kaikkosen seuraava keikka ja Tuhat tarinaa -kappaleen ensimmäinen live-esitys on luvassa perjantaina 5.6. Heinolan RantaCasinolla. Uuden kappaleen voit kuunnella esimerkiksi Spotifyssa.

Audio icon Lataa podcast (25.69 MB)