Rakkaudella Lahesta: Hennala

Lahden seudun oppaiden Seppo Toivonen kertoo Hennalan historiasta.

Seppo Toivosen mielestä yksi Hennalaan kuuluva asia on musiikki, joka on ollut läsnä vuodesta 1912 lähtien. Ensimmäinen soittokunta oli venäläinen.
- Myös sotavangeilla oli oma soittokunta, pappi hankki heille soittimet.
Tampereen rykmentti jatkoi soittoa vuonna 1919 ja sotilassoittokunta sitten vuoteen 2014 asti. Nyt musisoinnin laatu on hivenen muuttunut, mutta viime vuonna avautunut Apulandia hoitaa nyt alueen musiikkipuolen.
Vuonna 1983 avautunut sotilaslääketieteen museo muuttaa Helsinkiin ensi vuoden aikana. Tämän kesän museoissa on vielä mahdollista vieraille elokuuhun asti lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12-16.

ESS.fi:n jutun aiheesta voit lukea täältä.

Lataa podcast (4.22 MB)