Lahti Region lupaa hiihtäjille tuoreen tiedon latujen kunnosta - urheilukeskuksessa peseytymiseen etsitään ratkaisua

Lahden kaupunki on saanut negatiivista palautetta, kun hiihtolatujen kunnosta tiedottaminen ei ole ajankohtaista ja mSki -palvelun tiedot ovat usein jopa yli viikon vanhoja.

Lahdessa on saatu nauttia hyvistä hiihto-olosuhteista, mutta hiihtoimagon markkinoinnissa lahtelaisille ja ulkopaikkakuntalaisille olisi tehostamista. Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsman kertoo, että tiedotusta ja markkinointia pitää pystyä parantamaan, jotta liikuntamatkailusta saataisiin Lahden seudulla nykyistä enemmän irti.  

Forsman lupaa, että latutilanteesta tiedottamiseen tulee jo tällä viikolla parannus, kun hiihtäjille on luvassa oma Twitter-palvelu. Lahden kaupungin viestintä avaa Twitteriin tilin Lahdenlatutilanne tai vastaavan nimisen palvelun. Kaupunki liikuntatoimi ylläpitää kyseistä tiliä ja informoi latutilanteesta. Lahti Region/VisitLahti välittää twiittien tiedot omissa Facebook ja Twitter -palveluissaan. Tämä palvelu olisi tarkoitus saada käyttöön jo ensi viikon alkuun mennessä, tai mahdollisesti tulevana perjantaina. Myös urheilukeskuksen pesytymismahdollisuutta selvitellään.

Hiihtäjille on jo nyt avattu oma palvelu Lahden kaupungin sivuille. 

Toimittaja Tommy Rundgren

Lataa podcast (3.51 MB)